Mobiiliparkki

Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: mobiiliparkki@victoriamedia.fi

Motorola on nyt virallisesti Lenovon

Lenovon Motorola-kauppa on nyt saanut viimeisen sinetin ja sekä Motorolan brändi että tuoteportfolio siirtyvät Googlelta Lenovon omistukseen. Kaupan jälkeen Motorola jatkaa Lenovon tytäryhtiönä.

Kauppa tekee Lenovosta maailman kolmanneksi suurimman älypuhelinten valmistajan. Motorola mukaan laskettuna Lenovo arvioi toimittavansa tänä vuonna yli 100 miljoonaa mobiililaitetta.

Lahden Sonera Kauppa avautui entistä ehompana

98f448d4e7eaf262_800x800ar

Taloyhtiön remontin vuoksi suljettuna ollut Lahden keskustan Sonera Kauppa avasi ovensa. Uudistettu kauppa palvelee torin laidalla osoitteessa Aleksanterinkatu 11.

Samassa kiinteistössä, mutta uusissa tiloissa avattu myymälä on rakennettu Soneran uuden myyymäläilmeen mukaisesti raikkaaksi ja asiakkaiden kannalta mahdollisimman selkeäksi. Uutuutena myymälässä on oma tila yritysasiakkaita varten, joiden palvelemiseen uusi myymälätila antaa hyvät mahdollisuudet.

bbfc32d357a52fec_800x800ar

”Evakko on ohi ja pääsemme takaisin Lahden ytimeen, torin kulmalle. Toivotamme kaikki asiakkaat tervetulleeksi asioimaan myymälässä”, sanoo alueen myynnistä vastaava Kimmo Lehtonen Soneralta.

Kauppakeskus Karismassa remontin ajaksi avattu korvaava Sonera Kauppa palvelee näillä näkymin tammikuun loppuun asti. Sonera Kauppojen lisäksi Soneran asioissa palvelee K-Citymarket Launeen myyntipiste.

DNA toi maksamisen ja viikkorahan älypuhelimeen

2014-10-30 12_08_40-DNA Täpäkkä _ Ominaisuudet - DNA

DNA Täpäkkä on DNA Oy:n ja Visan turvallinen maksukortti, joka toimii älypuhelimessa ja verkossa. Se toimii preapaidin tavoin, palvelussa käyttäjä itse lataa saldon ja seuraa helposti tilitapahtumia puhelimestaan. DNA Täpäkässä on Viikkorahakortti-ominaisuus, jolla nuori voi turvallisesti ostaa esimerkiksi sovelluskaupasta digitaalista sisältöä. Lähimaksukykyisellä fyysisellä kortilla voi maksaa täppäämällä myös normaaleissa kaupoissa.

DNA Täpäkkä toimii Android-, iOS- ja Windows Phone -puhelimissa ja on saatavilla kaikkien operaattoreiden asiakkaille.

– Haluamme olla mukana mobiilimaksamisen kehittämisessä ja käyttöönotossa Suomessa. DNA Täpäkälle on myös kysyntää, koska sillä yhä yleisemmäksi tuleva verkko-ostaminen erityisesti ulkomailta on turvallisempaa ja koko perheen nettiostoksia on helpompi hallinnoida ja seurata puheliiketoiminnan johtaja Cedric Kamtsan sanoo.

DNA Täpäkän pilotoinnissa kiinnostavaksi ominaisuudeksi nousi sen Viikkorahakortti-ominaisuus.
Viikkorahakortti poistaa turhat riskit nuoren nettiostoksista ja opettaa turvallista rahankäyttöä.

– Erityisesti uskomme DNA Täpäkän Viikkorahakortin kiinnostavan lasten vanhempia. Vanhemmat voivat ladata lapsen Viikkorahakortille rahaa ja seurata kortin käyttöä matkapuhelimellaan tai netin kautta. Viikkorahakortti mahdollistaa nuorille turvallisen mahdollisuuden ostaa normaali kauppojen lisäksi digitaalista sisältöä sovelluskaupoista, kuten musiikkia ja erilaisia appseja, jatkaa Kamtsan.

DNA Täpäkkä, virtuaalinen Visa-maksukortti, on ladattavissa sovelluskaupoista sekä DNA:n verkkosivuilla osoitteesta tapakka.dna.fi.

Lisätietoja DNA Täpäkästä löytyy osoitteesta www.dna.fi/tapakka.

EPSI Rating: Tyytyväisyys matkapuhelinoperaattoreihin nousee jo neljättä vuotta

mobil

Tyytyväisyys matkaviestintäoperaattoreihin on korkeammalla kuin koskaan ennen. EPSI Finlandin tutkimuksesta selviää, että tyytyväisyysluvut nousevat sekä yksityisasiakkaiden että varsinkin yritysasiakkaiden osalta. Myös uskollisuus on alalla nousussa. Tyytyväisyysrankkaukset operaattoreittain löytyvät alhaalta.

 

Puhelinoperaattorien asiakkaat entistä uskollisempia

Asiakaskyselyiden perusteella puhelinoperaattorit suoriutuvat tänä vuonna erityisen hyvin yritysasiakkaiden silmissä. Asiakasuskollisuus paranee kuitenkin myös yksityisasiakkaiden piirissä, vaikka yksityishenkilöiden tyytyväisyys puhelinliittymiinsä onkin pysynyt keskimäärin vakaana suhteessa edelliseen vuoteen. Molemmissa asiakasryhmissä vain joka kymmenes kertoo aikovansa vaihtaa palveluntarjoajaa lähitulevaisuudessa.

TeleFinland on yksityisasiakkaiden suosikki

Yksityisasiakkaiden puhelinoperaattoreista TeleFinland parantaa tulostaan lähes kaikilla asiakastyytyväisyysmittareilla ja päihittää tänäkin vuonna kilpailijansa reilusti. ”TeleFinland otti toissa vuonna haltuunsa kärkisijan yksityisasiakkaissa. Tulokset ovat tämän jälkeen olleet vakuuttavia ja tänä vuonna operaattori vahvistaa kärkisijaansa merkittävästi, sillä oma tyytyväisyys nousee ja kovimman kilpailijan, Saunalahden, tulos huononee”, kommentoi EPSI Finlandin tj Mats Nybondas. Samoin Elisan ja Soneran puhelinliittymien käyttäjät ovat entistä tyytyväisempiä ja uskollisempia. DNA:n yksityisasiakkaiden tyytyväisyys puolestaan laskee, joskin uskollisuus säilyy viime vuoden tasolla.

DNA erottuu selkeästi yritysasiakkaiden silmissä

Yritysasiakkaiden tyytyväisyys puhelinoperaattoreihin kohenee tänä vuonna huomattavasti sekä asiakastyytyväisyyden että uskollisuuden osalta. Poikkeuksen muodostaa tällä saraa Elisa, jonka asiakkaat ovat tänä vuonna vähemmän sitoutuneita palveluntarjoajaansa, joskin tyytyväisyys Elisaan pysyi samalla tasolla.

Yritysasiakkaista selvästi tyytyväisimpiä ja uskollisimpia ovat DNA:n puhelinliittymien käyttäjät. ”Koko toimiala oli viime vuonna tasaisesti nipussa, mutta tänä vuonna DNA parantaa tulostaan huomattavasti kaikilla tutkituilla osatekijöillä ja jättää muut taakseen. Samalla operaattori saavuttaa tänä vuonna koko tutkimusperiodin korkeimmat tyytyväisyys- ja uskollisuuslukemansa”, sanoo Nybondas. Myös Sonera parantaa tulostaan ja saa edelleen tänä vuonna toimialan parhaimmat arvosanat tuotelaadun osalta.

Lisätietoja tutkimuksesta löytyy: www.epsi-finland.org

Viestintävirasto on korjannut telepalveluita koskevia toimialatietoja

Viestintävirasto julkaisee puolivuosittain teleyritysten toimittamiin lukuihin perustuvia toimialatietoja viestintämarkkinoiden kehityksestä. Virasto on jälkikäteen korjannut vuosien 2011–2013 tietoja aiemmin toimitetuissa tiedoissa havaittujen virheiden vuoksi.

Viestintävirasto julkaisee puolivuosittain teleyritysten toimittamiin lukuihin perustuvia toimialatietoja viestintämarkkinoiden kehityksestä. Virasto on jälkikäteen korjannut vuosien 2011–2013 tietoja aiemmin toimitetuissa tiedoissa havaittujen virheiden vuoksi.

Korjatut toimialatiedot koskevat matkaviestinverkossa soitettujen puhelujen sekä puheluminuuttien, lähetettyjen viestien, siirretyn tiedon sekä kiinteän verkon laajakaistaliittymien määriä. Esimerkiksi vuoden 2013 toisella puoliskolla lähetettyjä tekstiviestejä on todellisuudessa ollut 25 prosenttia ja multimediaviestejä 19 prosenttia aiempaa ilmoitettua vähemmän. Matkaviestinverkossa siirretyn tiedon määrä on ollut 10 prosenttia ja matkaviestinverkon puheluminuuttien ja -kappaleiden määrät 3 prosenttia pienempiä. Kiinteän verkon laajakaistaliittymiä on puolestaan 2 prosenttia aiemmin ilmoitettua enemmän.

Korjattujen lukujen perusteella voidaan arvioida, että tekstiviestien määrä on laskenut aiemmin ilmoitettua voimakkaammin ja multimediaviestien määrä kasvanut maltillisemmin. Matkapuheluminuuttien määrä on kääntynyt vuoden 2013 lopulla lievään laskuun. Korjauksesta huolimatta matkaviestinverkossa siirretyn tiedon määrä on kasvanut liki 90 prosenttia vuonna 2013.

Toimialatietojen päivitys johtuu DNA Oy:n havaitsemasta tilastointivirheestä DNA:n raportointijärjestelmässä, minkä vuoksi Viestintävirastolle päätyi virheellistä toimialatietoa. Viestintävirasto ja DNA Oy ovat käyneet asiaa yhdessä läpi, DNA on toimittanut Viestintävirastolle korjatut, ajantasaiset tiedot sekä antanut selvityksen virheellisistä tiedoista ja niiden syistä. Tilastointivirhe ei ole vaikuttanut DNA Oy:n asiakkaiden laskutustietoihin tai niiden oikeellisuuteen.

Tutustu vuosien 2011–2014 päivitettyihin toimialatietoihin

Samsung Galaxy Note 4:n myynti alkaa tänään

print_Bum5risCUp

Galaxy Note 4 saapuu tänään kauppojen hyllyille Suomessa. Siinä on ällistyttävän tarkka näyttö, parannettu S Pen -kynä ja sen muotoilu on viimeistelty metallilla. Suurella näytöllä varustettu Note 4 sopii arkeen ja töihin.

Galaxy Note 4:ssä on QHD-tarkkuudella (1440 x 2560) varustettu 5,7 tuuman Super AMOLED -näyttö. Ruudun jakavalla Multi Window -moniajotoiminnolla saa Note 4:n suuresta näytöstä kaiken hyödyn irti.

Puhelimessa on pyöristetyt kulmat ja tyylikäs metallirunko joka kehystää laitteen näyttöä. Laitteessa on optisella kuvanvakaimella (Smart Optical Image Stabilizer) varustettu 16 megapikselin kamera. Uuden vakaimen ansioista Note 4:lla saa entistä tarkempia kuvia hämärissäkin valo-olosuhteissa. Puhelimen edessä on valovoimainen, peräti 3,7 megapikselin kamera (f 1.9). Etukamera tarjoaa ryhmä-selfieitä ajatellen optimaalisen, 120 asteen laajakulman.

Galaxy Note 4 on saatavana seuraavina värivaihtoehtoina: Charcoal Black, Frost White ja Bronze Gold. Laitteen suositushinta on 799 €. Lataa tuotekuvat tästä.

Tekniset tiedot: Samsung Galaxy Note 4:ssa on 2.7 GHz:n neliydinsuoritin, 5,7 tuuman QHD Super AMOLED (2560 x 1440) -näyttö. Android 4.4 -käyttöjärjestelmä, Bluetooth®: 4.1 (BLE,ANT+), USB 2.0, WiFi 802.11 a/b/g/n/ac (HT80), MIMO PCIe, GPS / GLONASS / Baidu, NFC, 3 GB RAM-muistia ja 32 GB sisäinen tallennustila (Micro SD-tuki 128 gigaan asti). 3,220 mAh:n akku. Kiihtyvyysanturi, GPS, kompassi, gyroskooppi, sykemittari, UV-sensori ja barometri.

*Vapaana oleva muisti voi olla ilmoitettua pienempi järjestelmätiedostojen johdosta.

Kuluttajakysymykset: Samsungin asiakastuki, 030 6227 515

Suurista puhelimista pienin myyntiin marraskuussa – Huawei Ascend Mate7 on kuuden tuuman tehoihme

a2f3ef5f89c0eaab_800x800ar

Huawei Ascend Mate7:ssa huipputekniikka on paketoitu linjakkaaseen designiin. Puhelimessa on kuuden tuuman FHD-näyttö ja ohut 7,9 mm metallinen runko, minkä ansiosta malli painaa vain 185 grammaa. Octa-core-älypuhelin tarjoaa ensimmäisenä markkinoilla kertahipaisulla lukituksen avaavan sormenjälkitunnistimen.

Huawei tuo Internationale Funkausstellung Berlin 2014 (IFA) -messuilla ensiesittelynsä saaneen kuuden tuuman Huawei Ascend Mate7:n Suomen markkinoille marraskuussa. Linjakkaasta tehopakkauksesta on tarjolla kaksi versiota. Standard-malli on varustettu 16 gigan ROM-muistilla ja 2 gigan RAM-muistilla. Premium-malli on puolestaan varustettu 32 gigan ROM-muistilla ja 3 gigan RAM-muistilla. Värivaihtoehtoja on kolme: hopea (moonlight silver), musta (obsidian black) ja kulta (amber gold), joista ainakin kaksi edellä mainittua tulee Suomen markkinoille.

Huawei Ascend Mate7:ssa Huawei lanseeraa 3.0-version intuitiivisesta EMUI-käyttöliittymästään. Tämä helpottaa puhelimen käyttöä yhdellä kädellä. Lisäksi puhelimessa on ensimmäisenä markkinoilla kertahipaisulla toimiva sormenjälkitunnistin, mikä nopeuttaa puhelimen lukituksen avausta 80 % muihin sormenjälkitunnistinta käyttäviin puhelimiin verrattuna. 4100 mAH:n Li-polymeeriakkunsa ansiosta tällä puhelimella surffaa netissä tai katselee videota netin yli lähes 10 tuntia.

”Tämä puhelin on konkreettinen esimerkki ”Make it Possible” -ideologiastamme. Huipputeknologiaa sisältävä Huawei Ascend Mate7 tarjoaa erilaisille kuluttajaryhmille mahdollisuuden toteuttaa itseään ilman, että hinta on este”, sanoo Huawei Finland Device Businessin Director Derek Yu.

Tyylikäs käytettävyyttä unohtamatta

Huawei Ascend Mate7 on kooltaan 157 x 81 x 7,9 mm ja painoa alumiiniseosrunkoisella mallilla on vain 185 grammaa. Tämän ansiosta uutuusmalli sopii hyvin käteen. Näyttö on ansainnut pääroolin uutuuspuhelimessa; sen näyttö-runko-suhde on 83 %. Kuuden tuuman puhelimessa reunojen paksuus on 2,9 mm.

a74f7e9806363b56_800x800ar

Huawei Ascend Mate7:n 9,16 mm x 9,16 mm kokoinen sormenjälkilukija on sijoitettu puhelimen taakse, kameran alapuolelle. Tarkan 508PPI-resoluutionsa ansiosta lukija on herkkä tunnistamaan sormenjäljen, jopa sateella tai hämärässä. Lukija tukee viittä eri sormenjälkitallennetta, näistä osa voi olla vieraskäyttäjien. Tällä tavoin puhelimen pääkäyttäjä voi suojata kansioitaan, käyttämiään applikaatioita ja/tai maksutietoja. Sormenjälkitiedot on tallennettu salattuna tiedostona, joka on edelleen suojattu ARM TrustZonen -tekniikalla.

Huawei Ascend Mate7:ssä on markkinoiden nopein LTE Cat6 -yhteys, joka mahdollistaa jopa 300 Mbit/s latausnopeuden. Yhteyden nopeutta kuvaa se, että Huawei Ascend Mate7:llä voi ladata HD-tason elokuvan vajaassa 30 sekunnissa. Puhelimen kapeassa rungossa riittää tehoja. 4100 mAH:n Li-polymeeriakun ansiosta Huawei Ascend Mate7:lla videostriimaa 8 tuntia, katselee videota laitteen omasta muistista 15 tuntia, kuuntelee musiikkia 60 tuntia tai surffaa netissä 9 tuntia. Puhelimen normaalitoimintoja voi käyttää kaksi päivää – tauotta. Puhelimessa on kolme virransäästöasetusta – normaali, smart ja ulta power saving.

Kuuden tuuman FHD LTPS -näyttö kuluttaa akkua vähän. JDI Nega-NEO-teknologian ansiosta näytön resoluutio on 1500:1. Puhelimen takana on 13 megapikselin kamera, joka ottaa erinomaisia kuvia jopa vähässä valaistuksessa Sonyn neljännen sukupolven BSI-sensorin ja f/2.0, 28 mm:n linssin vuoksi. 5 megapikselin etukamerassa on alan johtava ei-pallomainen 5P-linssi, jonka ansiosta kuvat ovat tarkkoja.

Edistyksellisen octa-core-arkkitehtuurin ansiosta Huawei Ascend Mate7 -malliin on voitu sisällyttää Huawein oma Kirin 925 -järjestelmäpiiri, joka koostuu neljästä isosta A15 1.8 GHzin ja neljästä pienemmästä A7 1.3 GHzin prosessoriytimestä, jotka aktivoituvat erilaisten applikaatioiden tai toimintojen tehotarpeiden mukaan. Huawei Ascend Mate7:n kyky säästää jopa 50 % akkua perustuu siihen, että se käyttää automaattisesti A7-ytimiä perustoimintojen (muodostavat 80 % kuluttajien puhelimen käytöstä) voimanlähteenä. Vastaavasti, esimerkiksi pelatessa, puhelin siirtyy käyttämään tehokkaampia A15-ytimiä.

Mukana suomalaista osaamista

Huawein uusimissa puhelinmalleissa on mukana suomalaista osaamista. Huawein Suomen tutkimus- ja tuotekehityskeskuksessa on kehitetty muun muassa kännykkäaudiota, sensoriarkkitehtuuria ja turvatekniikkaa. Esimerkiksi Huawei Ascend Mate7:n sormenjälkitunnistimeen liittyvän ARM TrustZonen -turvakomponentin oma käyttöjärjestelmä on kehitetty Suomen yksikössä. Lisäksi yksikön kehittämiä ratkaisuja on käytetty puhelimen LTE Cat 6 -toteutuksessa.

Saatavuus ja lisävarusteet

2 gigan RAM ja 16 gigan ROM -muistilla varustetun Huawei Ascend Mate7:n suositushinta on 499 euroa ja 3 gigan RAM ja 32 gigan ROM -premiumversion suositushinta on 599 euroa. Puhelin tulee myyntiin eri puolilla maailmaa Q3/2014 aikana. Suomessa puhelin on myynnissä marraskuun 2014 alkupuolella hyvinvarustelluissa elektroniikkaliikkeissä sekä valikoiduilla operaattoreilla.

Lisävarusteisiin kuuluu suojakuorien lisäksi uudet UltimoPower Active Noice Cancelling -kuulokkeet, jotka vaimentavat ääntä 15–30 desibeliä. Kuulokkeiden saatavuus Suomessa  varmistuu Q4/2014 aikana.

Lisätietoja:

Huawei Facebookissa: https://www.facebook.com/huaweisuomi

Huawei Instagramissa: http://instagram.com/huaweisuomi

Deloitte: Mobiilisovelluksista vain parhaimmat selviävät

Sovellusten lataaminen älypuhelimiin on vähentynyt merkittävästi, vaikka älypuhelinten ja tablettien määrä on voimakkaassa kasvussa.

• Suomessa älypuhelimia jo suhteessa yhtä paljon kuin Iso-Britanniassa.

• Yli puolet älypuhelinten käyttäjistä ei ole koskaan maksanut sovelluksesta puhelimeensa ja vain harva käyttää maksullisia pelipalveluita säännöllisesti.

• Aamu käynnistyy älypuhelimella, sillä yli puolet suomalaisista käyttää älypuhelintaan 15 minuutin kuluessa heräämisestä ja melkein 90 % tunnin sisällä.

Suomi kirinyt Iso-Britannian kiinni älypuhelinten määrässä – silti Euroopan keskiarvoa jäljessä

Viime vuosina älypuhelimien ja tablettien suosio on Suomessa kasvanut valtavasti eikä kasvulle toistaiseksi näy loppua. Noin kaksi kolmesta suomalaisesta omistaa älypuhelimen. Asukaslukuun suhteutettuna Suomi on saavuttanut Iso-Britannian älypuhelinten määrässä, mutta Euroopan keskiarvoon verrattuna Suomi tulee vielä perässä.

Matkapuhelinten perusmallit ovat harvinaisuuksia erityisesti nuorten keskuudessa – perusmalli löytyy vain joka viidenneltä suomalaisnuorelta.

Myös tablettien määrä on lisääntynyt reippaasti kaikissa ikäryhmissä. Tablettien käyttö on suosituinta 35–44-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa (42 %), kasvua viime vuoteen on 20 %. Muut ikäryhmät tulevat vahvasti perässä. Yli 55-vuotiaiden keskuudessa tabletti löytyy nykyään joka neljänneltä ja alle 35-vuotiailta reilulta kolmannekselta. Tiedot selviävät asiantuntijaorganisaatio Deloitten tuoreesta Global Mobile Consumer -tutkimuksesta, jossa tutkittiin tuhannen suomalaisen kuluttajan matkapuhelinkäyttöä.

2014-10-22 17_10_11-Global Mobile Consumer Survey 2014_infograafi.pdf - Nitro Pro 9

Sovelluksista vain parhaimmat selviävät

Sovellusten lataaminen on vähentynyt merkittävästi viime vuodesta. Keskimäärin kuukaudessa yli 40 % kuluttajista ei lataa yhtään uutta sovellusta. Viime vuonna vastaava luku oli 28 %. Vain 4 % suomalaisista lataa yli neljä sovellusta kuukaudessa. Varttuneempien keskuudessa sovellusten lataaminen on vielä harvinaisempaa: neljännes yli 55-vuotiaista ei ole koskaan ladannut sovellusta puhelimeensa.

Maksullisten sovellusten hankkiminen on vielä vähäisempää suomalaisten kuluttajien keskuudessa, sillä 53 % ei ole koskaan ostanut maksullista sovellusta.

Vaikka pelaaminen on yleistä, maksulliset pelit tai pelien muut maksulliset lisäpalvelut eivät ole suosittuja suomalaisten keskuudessa. Vaikka melkein puolet 18–24-vuotiaista suomalaisista pelaa puhelimellaan pelejä ainakin kerran viikossa, vain 12 % heistä maksaa peleistä kuukausittain ja ainoastaan 7 % ostaa kuukausittain peleihin virtuaalisia tarvikkeita. Paljon pelaavat myös 35–44-vuotiaat (39 %), mutta heistäkin vain 5 % laittaa kuukausittain rahaa maksullisiin peleihin.

“Sovellusmarkkinat ovat muuttuneet: alkuinnostus on nyt mennyt ohi ja kilpailu kiristyy entisestään. Kuluttajat käyttävät sovelluksia, jotka palvelevat juuri heidän tarpeitaan ja joista he saavat helposti tiedon. Tästä syystä vain parhaimmat ja tunnetuimmat sovellukset selviävät. Sama trendi on nähtävissä myös globaalisti. Tämä aiheuttaa sovellusvalmistajille paineita tuoda innovatiivisia sovelluksia nopeasti ja näkyvästi markkinoille. Sovelluskehityksessä pitkään kestävä kilpailuetu on haastavaa saavuttaa”, muistuttaa Deloitten teknologia, media ja telekommunikaatio -toimialan vetäjä Jukka-Petteri Suortti.

Aamu käyntiin älypuhelimella

Yli puolet suomalaisista käyttää älypuhelintaan 15 minuutin ja melkein 90 % tunnin kuluessa heräämisestä. Älypuhelinten käyttäjistä 35 % kertoo käyttävänsä puhelintaan yli 25 kertaa päivässä. Alle 25-vuotiaat käyttävät älypuhelintaan keskimäärin 55 kertaa päivässä.

Eri-ikäisistä älypuhelimen omistajista joka kolmannes tarkistaa puhelimestaan ensimmäisenä tekstiviestit. Toiseksi suosituimmaksi nousevat sähköpostit (19 %) ja kolmanneksi tulevat sosiaaliset verkostot (11 %). Alle 25-vuotiaat puolestaan tarkistavat ensin sosiaaliset verkostonsa ja toisena pikaviestintäpalvelut. 

Suomessa mobiilidata on edelleen edullista 4G-verkon yleistyessä

Rajaton tiedonsiirto on kasvattanut suosiotaan viime vuodesta, ja jopa 61 % älypuhelimien omistajista käyttää rajatonta datapakettia, mikä on kansainvälistä keskivertoa korkeampi määrä. Suomalaiset kokevat mobiilidatan myös edulliseksi, sillä vain 16 % nopean 4G-yhteyden omaavista kokee maksavansa lisämaksua nopeammasta verkosta.Vuosi 2015 saattaa muuttaa suomalaisen 4G-maailman, sillä jopa joka neljäs suomalaisista vastaajista uskoo vaihtavansa 4G-liittymään seuraavan vuoden aikana.

“Jos dataliittymien hinnoittelua ei Suomessa muuteta, säilyy matkapuhelinverkko tulevaisuudessakin älypuhelinten pääasiallisena internet-yhteytenä langattoman verkon sijaan. Datayhteys löytyykin melkein 70 % suomalaisvastaajan älypuhelimesta”, summaa Suortti.

Asiantuntijaorganisaatio Deloitten kansainvälinen Global Mobile Consumer Survey tarjoaa katsauksen lähes 40 000 kuluttajan mobiilikäyttäytymiseen 20 eri maassa. Suomesta tutkimukseen vastasi 1 000 kuluttajaa.

Ainoa helppokäyttöiseksi suunniteltu älypuhelin myyntiin Suomessa

9e1d8d5c58f5b9c1_400x400ar

Doro Liberto 820 -älypuhelin on suunniteltu alusta saakka helppokäyttöiseksi erityisesti vanhempien käyttäjien tarpeet huomioon ottaen. Toisin kuin tavanomaisten älypuhelinten “helppokäyttötiloissa” käyttäjän ei tarvitse tinkiä ominaisuuksista. Lisäksi puhelimen uuden My Doro Manager -apuohjelman avulla käyttäjän läheiset voivat auttaa verkon yli puhelimen asetuksien ja käytön kanssa.

Doron uusi Liberto 820 on älypuhelin, joka on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöiseksi. Se on tarkoitettu erityisesti ihmisille, jotka eivät halua tinkiä kaikesta siitä minkä digitaalinen maailma mahdollistaa, mutta kaipaavat sen käyttöön ajoittain hieman opastusta.

Kuten kaikkien Doron puhelimien, myös Liberto 820:n käyttöliittymä on erittäin selkeä. Sen painikkeet ovat isokokoisia, ja näyttö suuri ja kirkas. Äänenvoimakkuus on tavanomaista korkeampi. Näin heikompikuuloinenkin pystyy käyttämään puhelinta. Laitteen ergonomiassa on otettu huomioon erilaiset käytön rajoitukset: esimerkiksi sormet eivät enää toimi kaikilla yhtä näppärästi kuin joskus. Fyysiset painikkeet helpottavat käyttöä. Opastustoiminto esittelee eri ominaisuudet havainnollisesti.

Toisin kuin tavalliset älypuhelimet joiden “helppokäyttötila” on aktivoitu, Liberto 820 on täysiverinen älypuhelin, jonka avulla voi käyttää kaikkia modernin älypuhelimen ja Android-käyttöjärjestelmän ominaisuuksia. Toiminnot on yksinkertaisesti suunniteltu alusta saakka mahdollisimman helppokäyttöiseksi.

“Doro Liberto 820 on suunniteltu niille jotka haluavat ottaa älypuhelimesta kaiken hyödyn irti, mutta saattavat tarvita alussa jonkin verran opastusta ja tukea. Sosiaalinen media tai videopuhelut tekevät yhteydenpidosta läheisten kanssa hauskempaa. Liberto 820 antaa käyttäjän tutustua uusiin mahdollisuuksiin omassa tahdissaan”, sanoo Doron Suomen maajohtaja Kai Seppälä .

Joskus ystävistä tai perheenjäsenistä on iso apu puhelimen käytön pienissä haasteissa. My Doro Manager on järjestelmä, jonka avulla läheinen voi antaa apua vaikka ei olisi paikalla. Esimerkiksi äänenvoimakkuutta ja näytön kirkkautta voi säätää etänä erillisen sovelluksen avulla. Myös yhteystietojen lisääminen onnistuu. Etätukihenkilö voi myös ehdottaa hyödyllisiä ohjelmia asennettavaksi. Silti puhelimen omistajalla säilyy täysi kontrolli siitä kuka voi antaa tukea.

Puhelimen takana on hätäpainike. Sitä painamalla puhelin lähettää tekstiviestin ja soittaa ennalta määriteltyihin numeroihin. Puhelin lähettää myös sijainnin kartalla. Ominaisuus on ollut erittäin toivottu.

Pieniä elämää helpottavia yksityiskohtia on useita. Latausjohdon selkeät merkinnät auttavat kytkemään johdon oikein päin latauspistokkeeseen ja vakiovarusteena mukana tuleva latausteline helpottaa lataamista entisestään.

“Ikääntyvän väestön osuus on jatkuvassa kasvussa ja Doro Liberto 820 on suunniteltu juuri heille. Se kuroo umpeen kuilua niiden välillä jotka käyttävät digitaalisia palveluja ja niiden jotka eivät käytä tekemällä asioista mahdollisimman helppoja”, sanoo Seppälä.

Doro Liberto 820 on Google-sertifioitu laite. Käytännössä se tarkoittaa, että koko 1,2 miljoonan sovelluksen valikoima Google Play -sovelluskaupassa on asennettavissa puhelimeen. Laitetta myydään kolmen värisenä: mustana, valkoisena sekä roosana. Laitteen myynti on nyt alkanut ja sitä on saatavilla suoraan verkosta tai jälleenmyyjiltä kuten Gigantti, Stockmann, Tekniset, Verkkokauppa.com, Sonera ja TeleFinland.

Lue lisää: www.doro.com/doroliberto820 

Tekniset tiedot:

  • fyysiset painikkeet helpompaan navigointiin (koti, menu, takaisin)
  • 4,5 tuuman näyttö
  • 8 megapikselin kamera salamalla
  • yhteensopiva kuulolaitteiden kanssa
  • HD-ääni
  • hälytyspainike joka lähettää myös GPS-sijainnin
  • sisäänrakennettu opastustoiminto
  • My Doro Manager jonka avulla läheiset voivat auttaa etänä esimerkiksi asetuksissa
  • Latausteline
  • Android 4.4 (KitKat)
  • Google sertifioitu, Google Play

Jolla lanseeraa yhteistyössä Rovion kanssa Angry Birds Stella Launcher -tuotteen Android-puhelimille

3e63ace2-8fbd-481a-a690-731af4ed9075-main_image

Mobiililaitteita ja Sailfish OS -käyttöjärjestelmää kehittävä Jolla lanseeraa tänään yhteistyössä Rovio Entertainmentin kanssa Angry Birds Stella Launcher -tuotteen. Android-puhelimille tarkoitetun sovelluksen avulla käyttäjä voi raikastaa älypuhelimensa käyttöä Jollan Sailfish OS -käyttöjärjestelmän ominaisuuksilla ja saada samalla ainutlaatuisen Angry Birds Stella -kokemuksen puhelimeensa. Sovellus julkistettiin tänään ja se on saatavilla ilmaiseksi kiinalaisista Taobao ja UC -sovelluskaupoista. Muualla sovellus tulee saataville lähiaikoina.

Jollan Sailfish OS -käyttöjärjestelmän eleisiin perustuvien ominaisuuksien ja moniajon lisäksi Angry Birds Stella Launcher pitää sisällään ainutlaatuisen Stella-taustakuvan, teeman mukaiset soittoäänet sekä rajoittamattoman ja nopean pääsyn Rovion ToonsTV-sisältöön. ToonTV:hen pääse käsiksi yksinkertaisella pyyhkäisyllä kotinäkymästä.

“Yli kolme miljardia näyttökertaa saavuttaneen Toons.tv:n fantastinen sisältö on nyt vain yhden pyyhkäisyn päässä”, kommentoi Rovion Mighty Eagle Peter Vesterbacka. “Nyt kun Angry Birds Toons Season 2 ja Angry Birds Stella -animaatiosarja ovat pian tulossa, olemme erittäin innoissamme voidessamme tarjota Angry Birds Stella Launcher -tuotteen Android-laitteita käyttäville faneillemme, yhdessä Jollan kanssa.”

“Angry Birds Stella Launcher on erinomainen esimerkki siitä miten Jolla Launcher ja sen Sailfish OS -ympäristö soveltuu Rovion Angry Birdsin kaltaisille brändeille”, kommentoi Sami Pienimäki, yksi Jollan perustajista. “Pitkäaikainen yhteistyömme Rovion kanssa on ollut hieno matka, ja olemme hyvin tyytyväisiä voidessamme julkistaa tämän ainutlaatuisen Jolla Launcher -version Angry Birds -faneille.”

Saatavuus

Angry Birds Stella Launcher on saatavilla 16.10.2014 alkaen suosituista kiinalaisista Taobao ja UC -sovelluskaupoista. Saatavuus Google Play- ja muissa sovelluskaupoissa julkistetaan lähiaikoina.

Jolla ja Rovio esittelevät uutta tuotetta yhdessä Alibaba Worldwide Developer Conference -tapahtumassa Hangzhoussa tänään.

Angry Birds Stella Launcher toimii parhaiten älypuhelimissa, joissa on Android 4.3 tai uudempi käyttöjärjestelmä, 4”-5.5″ -näyttö, sekä 2GB RAM -muistia. Esimerkkejä sopivista laitteista: Samsung Galaxy S4, Samsung Galaxy S5, Nexus 4 ja Nexus 5.

Jollalla on toimipisteet Helsingissä (pääkonttori), Tampereella ja Hongkongissa. www.jolla.com

www.facebook.com/jollaofficial

https://twitter.com/jollahq

http://www.linkedin.com/company/jolla

* Android is a trademark of Google Inc.