Mobiiliparkki

Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: mobiiliparkki@victoriamedia.fi

Elisan syyskuun myydyimmät puhelimet: OnePlus 3 piti Apple iPhone 7:n takanaan

657-180x180-medium

OnePlus 3 säilytti syyskuussakin kärkipaikan Elisan kuluttaja-asiakkaiden myydyimpänä puhelimena huolimatta Applen julkistamasta iPhone 7 -mallista. Puhelinkauppa kävi merkistä riippumatta syyskuussa poikkeuksellisen vilkkaana.

Elokuussa kuluttaja-asiakkaiden ykköstilan napannut OnePlus 3 ei luopunut kärkisijasta syyskuussakaan. OnePlus 3 piti takanaan muun muassa Applen uutuusmallin, iPhone 7:n.

– Applen uudet iPhone -mallit on totuttu näkemään listan kärjessä pian niiden julkistamisen jälkeen. Tälläkin kerralla iPhone 7 olisi varmuudella sijoittunut kolmen myydyimmän puhelimen joukkoon, jos kysyntä ja saatavuus olisivat kohdanneet paremmin, kertoo Elisan henkilöasiakasyksikön liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

– Sijoitukseen vaikutti lisäksi syyskuussa poikkeuksellisen vilkkaana käynyt laitekauppa, Virkki sanoo.

Virkki uskoo, että iPhone 7 -perusversion lisäksi Plus-malli nousee mukaan myydyimpien puhelimien listalle saatavuuden parantuessa.

Elisan yritysasiakkaiden keskuudessa iPhone 7 oli syyskuussa toiseksi myydyin puhelin. OnePlus 3 päätyi sijalle 4.

– Yritysasiakkaiden myydyimpien puhelimien listalla on tapahtunut vuodessa dramaattinen muutos. Uusien haastajien, muun muassa OnePlussan ja Huawein myötä, Android-puhelimien osuus on kasvanut merkittävästi. Myös Applen iPhone on onnistunut kasvattamaan hieman osuuttaan valikoimassa olevien halvempien malliensa avulla, kertoo Elisan yritysasiakkaiden liittymäliiketoiminnasta vastaava liiketoimintajohtaja Petteri Svensson.

Henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet syyskuussa 2016:

OnePlus 3

Samsung Galaxy J5

Huawei Honor 8

Huawei Honor 7 Lite

Huawei P8 Lite

Apple iPhone 7

Apple iPhone 5s

Huawei Honor 7

Apple iPhone 6s

Samsung Galaxy A3

Nokia 215

Apple iPhone SE

Microsoft Lumia 550

Nokia 108

Samsung Galaxy S7 Edge

 

Saunalahti.fi -verkkokaupan viisi myydyintä puhelinta syyskuussa 2016:

Apple iPhone 7

OnePlus 3

Honor 8

Samsung Galaxy J5

Honor 7

 

Yritysasiakkaiden myydyimmät puhelimet syyskuussa 2016:

Samsung Galaxy J5

Apple iPhone 7

Samsung Galaxy Xcover 3

OnePlus 3

Apple iPhone 6s

Apple iPhone SE

Huawei Honor 8

Samsung Galaxy A5

Samsung Galaxy A3

Microsoft Lumia 650

Microsoft Lumia 550

Samsung Galaxy S6

Nokia 222

ZTE Tara Lite

Samsung Galaxy S7

Elisan elokuun myydyimmät puhelimet: OnePlus 3:lle ykköstila

64346_785334844843482_7096966441862396442_n

OnePlus 3 valloitti ensimmäistä kertaa kuukauden myydyimpien puhelimien ykkössijan.

OnePlus 3 nappasi elokuussa Elisan kuluttaja-asiakkaiden kärkitilan. Samalla se syrjäytti pitkään kestäneen Applen ja Samsungin valta-aseman.

– OnePlus 3:n myynti jatkui vahvana koko kesän, kertoo Elisan henkilöasiakasyksikön liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

– Apple iPhone on totuttu näkemään listan terävimmässä kärjessä. Myynti jakautuu kuitenkin useammalle mallille. Samsung-sijoituksiin puolestaan vaikutti suosikkimalli J5:n myynnin jakautuminen poistuvan 2015-mallin ja sen korvaavan 2016-mallin kesken.

Virkin mukaan listoilla näkyy jo pitempään ennakoitu, monipuolistuva brändikirjo.

– Osa perinteisistä brändeistä ei sittenkään noussut haastajiksi vaan ovat globaalisti jääneet uudempien valmistajien jalkoihin.

– Esimerkiksi Huawei on vakiinnuttanut paikkansa erityisesti nuorten käyttäjien keskuudessa, Virkki sanoo.

OnePlus 3 nousi kärjen tuntumaan myös Elisan yritysasiakkaiden puolella.

– Listat lähestyvät toisiaan kun kuluttajien valinnat saapuvat pienellä viiveellä myös yrityspuolelle. Yritysten hankinnoissa valinnat osuvat yhä useammin samoihin laitteisiin kuin kuluttajilla. Ja selvästi aiempaa nopeammalla syklillä, arvioi Elisan yritysasiakkaiden liittymäliiketoiminnasta vastaava liiketoimintajohtaja Petteri Svensson.

– Älypuhelimien tekniikka alkaa olla samaa laitteen valmistajasta riippumatta. Brändin ja käyttäjäkokemuksen merkitys hankintapäätöksessä korostuu entisestään, Svensson arvioi.

 

Henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet elokuussa 2016:

OnePlus 3

Samsung Galaxy J5 (2016)

Huawei Honor 7 Lite

Huawei P8 Lite

Samsung Galaxy J5 (2015)

Apple iPhone 6s

Huawei Honor 7

Apple iPhone 5s

Apple iPhone SE

Samsung Galaxy A3

Microsoft Lumia 550

Nokia 215 (2G)

Samsung Galaxy S7 Edge

Nokia 108 (2G)

Samsung Galaxy S6

 

Saunalahti.fi -verkkokaupan viisi myydyintä puhelinta elokuussa 2016:

OnePlus 3 64 Gt

Honor 7 lite

Samsung Galaxy J5 (2016)

Apple iPhone SE

Huawei P8 Lite

 

Yritysasiakkaiden myydyimmät puhelimet elokuussa 2016:

Apple iPhone 6s

OnePlus 3

Samsung Galaxy J5 (2016)

Samsung Galaxy Xcover 3

Apple iPhone 5S

Microsoft Lumia 650

Apple iPhone SE

Samsung Galaxy A3 (2016)

Samsung Galaxy S6

Samsung Galaxy A5 (2016)

Microsoft Lumia 550

Samsung Galaxy S7

Huawei Y5 II

Microsoft Lumia 950

ZTE Tara Lite

 

Elisan helmikuun myydyimmät: Peruspuhelimilla yhä laaja kannattajakunta

657-180x180-medium

4G-älypuhelinten laajasta suosiosta huolimatta myös peruspuhelimilla on yhä kysyntää. Sekä henkilö- että yritysasiakkaiden puolella otetaan käyttöön entistä nopeampia mobiilidatayhteyksiä.

Elisan helmikuun myydyimpien puhelimien listalla suosio jakaantui tasaisesti eri valmistajien ja ekosysteemien kesken. 4G-älypuhelimien valta-asemasta huolimatta peruspuhelimillakin on yhä vankka kannattajakunta, esimerkkinä henkilöasiakkaiden myyntilistan kärjen tuntumaan noussut Nokia 215 -puhelin.

– Asiakkaidemme joukossa on edelleen laaja, tyypillisesti varttuneempaa väestöä edustava peruspuhelinten kannattajakunta. Haluamme vastata peruspuhelintarjonnallamme myös näiden asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin, sanoo Elisan henkilöasiakasyksikön liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

Asiakkaat arvostavat erityisesti laitteen fyysistä näppäimistöä sekä sitä, ettei siinä ole omaan käyttöön nähden tarpeettomia toimintoja.

– Vaikka nämä asiakkaamme uskollisesti jatkavat peruspuhelimen käyttäjinä, päivittävät he kuitenkin yhä useammin liittymäksi ns. kiinteähintaisen liittymän, jossa suurin osa käytöstä sisältyy kuukausimaksuun, Virkki jatkaa.

Barcelonassa viime viikolla pidetty Mobile World Congress -messutapahtuma toi esimakua mobiilimaailman kevään tuoteuutuuksista.

– Uusinta teknologiaa edustivat tänä vuonna erityisesti virtuaalitodellisuus sekä siihen liittyvä laitteisto. Aika näyttää, kuinka suosittuja näistä tulee, ja mitkä tulevat olemaan niiden tyypilliset käyttötavat.

4G-älypuhelimet ovat yleistyneet myös yritysasiakkaiden keskuudessa. Nyt yrityksissä otetaan kiihtyvällä tahdilla käyttöön entistä nopeampia mobiilidatayhteyksiä.

– Lumipallo on lähtenyt liikkeelle. 4G-päätelaitteista halutaan ottaa kaikki hyöty irti. 3G-yhteydet eivät enää riitä työkäyttöön. Siksi yritykset päivittävät mobiilidatayhteyksiään nopeammiksi, kertoo liittymien liiketoimintajohtajaPetteri Svensson Elisan yritysasiakasyksiköstä.

– 4G-mobiilidatan ja laitteiden kysynnän kasvu jatkuu edelleen erittäin vahvana kuluttajapuolella, Virkki sanoo.

Henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet helmikuussa 2016:

Samsung Galaxy J5

Apple iPhone 6s

Nokia 215 (2G)

Huawei Honor 7

Apple iPhone 5s

Huawei P8 Lite

Samsung Galaxy S5 Neo

Samsung Galaxy A3

Microsoft Lumia 550

Huawei Y5

Nokia 225 (2G)

Apple iPhone 6

Samsung Galaxy S6 Edge

Samsung Galaxy A5

Apple iPhone 6s Plus

Saunalahti.fi –verkkokaupan viisi myydyintä puhelinta helmikuussa 2016:

Honor 7

Apple iPhone 6s

Samsung Galaxy J5

Apple iPhone 5s

Huawei P8 Lite

Yritysasiakkaiden myydyimmät puhelimet helmikuussa 2016:

Microsoft Lumia 640

Apple iPhone 6s

Samsung Galaxy Xcover 3

Microsoft Lumia 550

Samsung Xcover 550 (3G)

Microsoft Lumia 950

Samsung Galaxy J5

Samsung Galaxy S5 Neo

Apple iPhone 6

Apple iPhone 5S

Samsung Galaxy S6

Samsung Galaxy A5

Huawei Honor 7

Sony Xperia Z5 Compact

Samsung Galaxy A3

Jo seitsemättä kertaa: Elisalla tutkitusti Suomen kattavin 4G-verkko

ECE Oy:n marraskuussa tekemän tutkimuksen mukaan Elisalla on edelleen Suomen kattavin verkko. Suomen suurimmat kaupungit ja niiden väliset tieosuudet kattaneessa tutkimuksessa tutkittiin kolmen isoimman operaattorin 4G-verkkojen kuuluvuutta.

Elisan 4G-verkko on jo seitsemättä kertaa osoittautunut Suomen kattavimmaksi. European Communications Engineering Oy (ECE) tutki suomalaisten 4G-verkkojen kuuluvuutta loka-marraskuussa 76 kaupungissa ja kunnassa, Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen, kattaen noin 75 prosenttia Suomen väestöstä. Lisäksi tutkimuksessa mitattiin näiden kaupunkien väliset tieosuudet.

Tutkimuksen mukaan Elisan 4G-verkko on Suomen kattavin, TeliaSoneran verkon tullessa toiseksi ja DNA:n ollessa kolmas. Myös aiemmissa tutkimuksissa Elisan 4G-verkko on ollut Suomen kattavin.

– Tutkimustulos ei tullut yllätyksenä, olemme panostaneet voimakkaasti 4G-verkon rakentamiseen, ja nopean 4G-verkon alueella asuu yli 97,5 prosenttia suomalaisista, Elisan mobiiliverkon palveluista vastaava johtaja Sami Komulainen kertoo.

Tutkimuksessa mitattiin ulkokuuluvuuden lisäksi 4G-verkkojen sisäkuuluvuutta eli sitä, miten nopeat nettiyhteydet toimivat rakennusten sisällä. Myös sisäkuuluvuudessa Elisa sai parhaat tulokset.

– Sisäkuuluvuusmittauksissa Elisan 4G-verkko oli selkeästi kattavin. DNA sijoittui sisäkuuluvuusmittauksissa toiseksi ja TeliaSonera kolmanneksi. Sisäkuuluvuus on tärkeä asiakkaan kannalta, sillä yhä useampi käyttää kotona kiinteän verkon lisäksi myös 4G-yhteyksiä. Kaiken kaikkiaan tutkimustulokset osoittavat, että operaattorit ovat viime vuosina investoineet paljon verkon rakentamiseen ja kehittämiseen, toimitusjohtaja Jukka Lempiäinen European Communications Engineering Oy:sta toteaa.

Lisätietoa tutkimuksesta löydät osoitteesta elisa.fi/vertaaverkkoja.

4G lyhyesti: 4G eli ns. neljännen sukupolven mobiilitekniikka on jatkoa jo laajasti käytössä olevalle 3G-tekniikalle. 4G-verkossa voidaan päästä jopa 300 Mbit/s siirtonopeuksiin. 4G-nopeuksia voi hyödyntää Elisan valikoimissa olevilla älypuhelimilla, tableteilla, reitittimillä ja nettitikuilla, jotka tukevat 4G-teknologioita ja käyttävät parasta saatavilla olevaa Elisan verkkoa. Elisan 4G-nopeudet ovat saatavilla jo yli 290 paikkakunnalla. Jopa 300 Mbit/s nopeutta tukevia tukiasemia löytyy 25 paikkakunnalta. European Communications Engineering Oy:n riippumattoman tutkimuksen (11/2015) mukaan Elisan 4G-verkko on Suomen kattavin. Elisan verkko käyttää uusiutuvaa energiaa. Lisätietoja: www.elisa.fi/4G

Elisan marraskuun myydyimmät puhelimet: Kärkikolmikko Applen ja Samsungin hallussa

657-180x180-medium

Uusi iPhone 6s jatkoi marraskuussa myyntilistojen kärjessä perässään kaksi Samsungin suosikkimallia. Joulusesongista ei ennusteta yhden tai kahden hittipuhelimen juhlaa vaan suosion arvioidaan jakaantuvan tasaisemmin. Uusista Lumia-malleista odotetaan piristysruisketta joulumyyntiin.

Uusi iPhone 6s säilytti marraskuussa kärkipaikkansa sekä Elisan kuluttaja- että yritysasiakkaiden top-listoilla.
 
Uudet Lumia-mallit tuovat piristystä joulukauppaan.

– Microsoftilta tulee kolme täysin uutta Lumia-mallia (550, 950 ja 950XL) kahden viikon sisällä, joista 950- ja 950 XL-mallien toimitukset alkavat jo 3.12. On mielenkiintoista nähdä niiden kysynnän kehitys. Ennakkomyynnin perusteella mahdollisuuksia on myydyimpien kärkikymmenikköön, sanoo Elisan henkilöasiakasyksikön puheliittymien liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

– Lumia 950-mallien kamerat ovat keränneet ensitesteissä kehuja. Laadukkaasta kamerasta onkin tullut yksi kuluttajien tärkeimmistä ostokriteereistä kännykkäkaupassa.
 
Uusi Lumia-trio kiinnostaa myös yrityspuolella.

– Yritysasiakkailla on käytössään paljon Lumia-puhelimia. Nyt nähdään, jatkuuko Lumia-uskollisuus uusien mallien myötä, ja millä tuotteilla vanhat Lumiat korvataan. Ennakkomyynnin perusteella lippulaiva-mallit kiinnostavat. Aika näyttää, millaiseksi koko mallisto rakentuu ja täyttääkö se erilaisten yrityskäyttäjien tarpeet, sanoo mobiilipalvelujen liiketoimintajohtaja Petteri Svensson Elisan yritysasiakasyksiköstä.

Kuulokkeita ja kaiuttimia pukinkonttiin
 
Kännyköiden joulukauppa käynnistyi toden teolla marraskuun lopussa.

– Tänä vuonna ei ole odotettavissa yhtä tai kahta hittipuhelinta. Kysynnän ennakoidaan jakaantuvan erittäin laajalle. Tämä näkyy jo nyt esimerkiksi verkkokaupan myynnissämme. Kymmenen suosituimman puhelimen joukossa on usean eri valmistajan tuotteita, Virkki kertoo.
 
Erilaiset puhelinten lisätarvikkeet ovat perinteisesti olleet suosittuja joululahjoja.

– Moni ostaa vakiokuulokkeiden tilalle uudet, laadukkaammat kuulokkeet, niin puhelin- kuin tablettikäyttöönkin. Niitä löytyy useista hintaluokista ja eri käyttötarkoituksiin. Myös ladattavat, mukana kulkevat kaiuttimet ovat nostaneet suosiotaan. Sopivia joululahjoja kummatkin, vaikka puhelin tai tabletti ei olisikaan vastaostettu, Virkki sanoo.

Henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet marraskuussa 2015:

Apple iPhone 6s

Samsung Galaxy J1 (3G)

Samsung Galaxy J5

Apple iPhone 5s

Huawei Honor 7

Apple iPhone 6

Nokia 215 (3G)

Microsoft Lumia 640

Huawei P8 Lite

Nokia Lumia 635

Apple iPhone 6s Plus

Samsung Galaxy S5 Neo

Samsung Galaxy S6

Sony Xperia M4 Aqua

Samsung Galaxy A

Yritysasiakkaiden myydyimmät puhelimet marraskuussa 2015:

Apple iPhone 6s

Nokia Lumia 635

Microsoft Lumia 640

Samsung Xcover 550 (3G)

Apple iPhone 5s

Apple iPhone 6

Samsung Galaxy Xcover 3

Samsung Galaxy S5 Neo

Samsung Galaxy J5

Samsung Galaxy A3

Samsung Galaxy A5

Apple iPhone 6s Plus

Nokia Lumia 830

Samsung Galaxy S6

ZTE Tara Lite (3G)

Saunalahti.fi –verkkokaupan viisi myydyintä puhelinta marraskuussa 2015:

Samsung Galaxy J1

Apple iPhone 5s

Apple iPhone 6s

Samsung Galaxy J5

Apple iPhone 6s Plus

Elisan syyskuun myydyimmät puhelimet: iPhone 6 jyrännyt vuoden myydyimpänä

657-180x180-medium

Uusi Apple iPhone 6 jatkaa myydyimpien listan kärjessä, vaikka uuden omenasadon kypsymistä odotetaan jo.

Apple iPhone 6 on ollut kokonaisen vuoden ajan Elisan kuluttaja- ja yritysasiakkaiden ostoslistan ostetuin puhelin.

– Tuoretta omenasatoa ja uusia Windows-puhelimia odotetaan kuitenkin jo selvästi. Tällä hetkellä kuluttajapuolella kaupaksi käyvät sekä edulliset peruspuhelimet että iPhone 6. Verkkokaupassa suosiotaan nostavat esimerkiksi Huawein Honor 7 sekä uusi Sony Z5 Compact, kertoo henkilöasiakasyksikön puheliittymien liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

– Yritysten puhelinhankinnoissa Samsung on nostanut osuuttaan. Myydyimpien joukossa yli puolet on Samsungin malleja. Lisäksi LG on noussut ensimmäistä kertaa mukaan myydyimpien listalle, sanoo mobiilipalvelujen liiketoimintajohtaja Petteri Svensson Elisan yritysasiakasyksiköstä.

 

Kiinnitä huomiota näytön kokoon ja tarkkuuteen

Onko nyt oikea aika ostaa uusi puhelin?

– Syksy on erinomainen ajankohta ostaa uusi älypuhelin, koska valikoima tulee seuraavan reilun kuukauden aikana laajenemaan uutuuksien myötä entisestään, toteaa liiketoimintajohtaja Virkki.

Minkälainen älypuhelin nyt kannattaa ostaa?

– 4G-puhelin, jossa on vähintään 4,5 tuuman näyttö. Näin voi varmistua, että suosituimmat sovellukset ja palvelut toimivat puhelimessa nyt ja jatkossa. Yrityksissä  on hyvä huomioida, että puhelin kattaa sekä yksityis- että työelämän tarpeet. Näytön laatu korostuu etenkin työkäytössä, muistuttaa liiketoimintajohtaja Svensson.

 

Henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet syyskuussa 2015

Apple iPhone

Samsung Galaxy J5

Samsung Galaxy J1 3G

Nokia Lumia 635

Samsung Galaxy A3

Nokia 215

Huawei Honor 7

Samsung Galaxy S5

Microsoft Lumia 640

Nokia 225

Sony Xperia M4 Aqua

Samsung Galaxy Xcover 3

Samsung Galaxy S6 Edge

Samsung Galaxy S6

Samsung Galaxy S4 Mini

 

Yritysasiakkaiden myydyimmät puhelimet syyskuussa 2015

Apple iPhone 6

Nokia Lumia 830

Samsung Xcover 550 3G

Nokia Lumia 635

Microsoft Lumia 640

LG Spirit

Samsung Galaxy Xcover 3

Samsung Galaxy A3

Samsung Galaxy S5

Huawei Honor 7

Samsung Galaxy J1 3G

Samsung Galaxy A5

Samsung Galaxy S6

Samsung Galaxy J5

Samsung Galaxy S6 Edge

 

Saunalahti.fi-verkkokaupan viisi myydyintä puhelinta syyskuussa 2015

Apple iPhone 6

Honor 7

Samsung Galaxy J5

Samsung Galaxy S5

Sony Xperia Z5 Compact

 

ELISA: Elokuun myydyimmät: Verkkokaupan suosio kasvaa laitemyynnissä

657-180x180-medium

Verkkokaupan rooli on kasvussa. Verkkokaupan suosio monipuolistaa myydyimpien laitteiden listaa, koska valikoima on suurempi. Kivijalkakauppa tukee kuitenkin edelleen vahvasti verkkokauppaa. Asiakaskäyttäytyminen on monikanavaista: tuotteita katsotaan ja vertaillaan verkossa ja lopulliset kaupat tehdään joko myymälässä tai puhelimitse – tai päin vastoin.

Elisan verkkokaupan volyymi kasvaa niin yritys- kuin kuluttajamyynnissä ja yhä useampi laite hankitaan verkon kautta. TNS Gallupin, Kaupan liiton ja Asiakkuusmarkkinointiliiton Verkkokauppatilaston mukaan suomalaiskuluttajat ostivat verkosta tavaroita ja palveluita viime vuonna yhteensä 10,5 miljardilla eurolla. Verkosta ostetaan eniten elektroniikkaa sekä tietotekniikkaa. Verkkokauppa kasvaa taantumasta huolimatta.

Jo 11 kuukautta kuluttajapuolen myydyimmän puhelimen paikkaa pitänyt Apple iPhone 6 käy kaupaksi niin myymälöissä kuin verkossakin:

– Apple tuskin luovuttaa piikkipaikkaansa lähiaikoina, vaikka kuluttajat ovatkin löytäneet haastajat. Huawei, Sony ja LG nähdään nykyään varteenotettavina haastajina markkinajohtajille, kertoo Elisan henkilöasiakasyksikön puheliittymien liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

Kyseisten merkkien laitteita myydään etenkin verkkokaupan kautta. Verkkokaupan valikoima on kivijalkamyymälän valikoimaa laajempi, mikä tukee ja selittää etenkin pienempien laitevalmistajien myynnin kasvua:

– Pienessä kivijalkamyymälässä valikoiman koossa tulevat vastaan fyysiset rajoitteet, kuten varaston koko. Jos haluamme pitää esillä vaikkapa kymmentä laitetta, voivat haastajien mallit jäädä markkinajohtajien halutuimpien laitteiden varjoon. Verkossa myös haastajien mallit ovat näyttävästi esillä, Virkki kertoo.

Yritysasiakkaat arvostavat vaivattomuutta

Myös yrityspuolella suuri osa myynnistä on siirtynyt verkkoon. Etenkin yritysasiakkaat arvostavat laitehankinnan vaivattomuutta ja helppoutta verkossa.

– Yritysasiakkailla ei ole aikaa käydä vertailemassa laitteita myymälöissä, vaan he tekevät päätöksen vaivattomasti verkossa. Yritysasiakkaat haluavat tilaus- ja toimitusprosessin sujuvan mahdollisimman yksinkertaisesti, sanoo johtaja Jorma Niemelä Elisan yritysasiakasyksiköstä.

Henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet elokuussa 2015

Apple iPhone 6 (4G)

Samsung Galaxy S4 Mini (4G)

Samsung Galaxy J1

Samsung Galaxy A3 (4G)

Nokia Lumia 635 (4G)

Samsung Galaxy Trend Plus

Nokia 215

Huawei P8 Lite (4G)

Sony Xperia Z3 Compact (4G)

Samsung Galaxy S6 (4G)

Microsoft Lumia 435

Microsoft Lumia 640 (4G)

Samsung Galaxy S6 Edge (4G)

Samsung Galaxy A5 (4G)

Sony Xperia M4 Aqua (4G)

 

Yritysasiakkaiden myydyimmät puhelimet elokuussa 2015

Apple iPhone 6 (4G)

Nokia Lumia 830 (4G)

Nokia Lumia 635 (4G)

Microsoft Lumia 640 (4G)

Nokia Lumia 930 (4G)

Samsung Xcover 550

Nokia 301

Samsung Galaxy A3 (4G)

Samsung Galaxy S4 Mini VE (4G)

Apple iPhone 5S (4G)

Samsung Galaxy Xcover 3 (4G)

Samsung Galaxy S5 (4G)

Samsung Galaxy A5 (4G)

Samsung Galaxy S6 (4G)

Microsoft Lumia 435

ELISA: Kesäkuun myydyimmät: Festarit ja juhannus näkyvät puhelinmyynnissä

657-180x180-medium

Juhannus ja kesän festarit näkyvät puhelinmyynnissä. Juhlaviikonlopun jälkeen ostetaan korvaavia puhelimia rikkoutuneiden, kastuneiden ja kadonneiden puhelimien tilalle.

iPhone jatkaa myyntilistojen kärjessä jo yhdeksättä kuukautta.

– Myyntilistalla ei ole tapahtunut suuria muutoksia, kärki on ollut varsin samanlainen koko vuoden, kertoo Elisan henkilöasiakasyksikön puheliittymien liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

Juhannus ja festarit sen sijaan näkyvät puhelinmyynnissä.

– Myymälöistä haetaan tällöin enemmän korvaavia puhelimia rikkoutuneiden, kastuneiden ja kadonneiden puhelimien tilalle. Korvaavat puhelimet ovat usein väliaikaisia eli halvemman pään älypuhelimia ja peruspuhelimia, sanoo liiketoimintajohtaja Virkki.

Kesä ja puhelimille sattuvat vahingot näkyvät myös yrityspuolen puhelinhankinnoissa.

– Kesän jälkeen myös yrityspuolella herätään siihen, että hankitaan mahdollisimman kestäviä puhelimia, kertoo johtaja Jorma Niemelä Elisan yritysasiakasyksiköstä.

Koulupuhelimet hankitaan nyt

Kesäloma-aika on ylipäätään puhelinkaupan sesonkiaikaa. Kesäloma on nykyään jouluakin suurempi sesonki.

– Tällä hetkellä ostetaan koulunaloituspuhelimia. Hankinnat tehdään silloin, kun niitä on hyvin aikaa tehdä eli lomalla, toteaa liiketoimintajohtaja Virkki

Koulupuhelimien suhteen Virkki neuvoo tarkistamaan muistin riittävyyden ja sen, että puhelin jaksaa pyörittää niitä sovelluksia, joita koululainen käyttää.

– Näppäinpuhelimia ei lapsille enää juuri osteta, kyllä ne ovat älypuhelimia. On hyvä ostaa kerralla riittävä laite, jottei uuden osto ole edessä heti jouluksi, neuvoo Virkki.

Henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet kesäkuussa 2015:

 

Apple iPhone 6 (4G)

 

Samsung Galaxy S4 Mini (4G)

 

Samsung Galaxy Trend Plus

 

Samsung Galaxy Ace 4 (4G)

 

Apple iPhone 5c (4G)

 

Nokia Lumia 635 (4G)

 

Sony Xperia Z1 Compact (4G)

 

Nokia 215

 

Samsung Galaxy S5 (4G)

 

Huawei Honor 6 (4G)

 

Samsung Galaxy A3 (4G)

 

Samsung Galaxy A5 (4G)

 

Apple iPhone 5s (4G)

 

Samsung Galaxy S6 (4G)

 

Microsoft Lumia 640 (4G)

 

 

Yritysasiakkaiden myydyimmät puhelimet kesäkuussa 2015:

 

Apple iPhone 6 (4G)

 

Nokia Lumia 830 (4G)

 

Nokia 301

 

Nokia Lumia 635 (4G)

 

Samsung Xcover 550

 

Microsoft Lumia 640 (4G)

 

Nokia Lumia 930 (4G)

 

Samsung Galaxy Xcover 3 (4G)

 

Samsung Galaxy A3 (4G)

 

Samsung Galaxy S5 (4G)

 

Apple iPhone 5s (4G)

 

Apple iPhone 5C (4G)

 

Apple iPhone 6 Plus (4G)

 

Samsung Galaxy S4 Mini (4G)

 

Samsung Galaxy A5 (4G)

Elisa täytti toimilupaehdot jo nyt: 4G-verkon väestöpeittoprosentti 97 %

Elisa on täyttänyt 800 MHz -huutokaupan yhteydessä asetetut toimilupaehdot hyvissä ajoin ennen määräaikaa. Suomen kattavimman 4G-verkon piirissä asuu 97 % suomalaisista. Verkon laajennustyöt jatkuvat edelleen.

Viestintäviraston 800 MHz -taajuuksien huutokaupan yhteydessä määriteltiin toimilupaehdot jokaiselle operaattorille. Elisan saaman rakentamisvelvoitteen mukaan 97 % suomalaisista tuli olla LTE-verkon piirissä vuoden 2019 alussa. Elisa täytti toimilupaehdot hyvissä ajoin etukäteen: 97 % väestöpeitto saavutettiin kesäkuussa.

– Olemme rakentaneet Suomen kattavinta 4G-verkkoa määrätietoisesti ja laajennamme sitä edelleen. Tavoitteenamme on, että 4G-verkostamme tulee yhtä kattava kuin nykyinen 3G-verkko, Elisan mobiiliverkon rakentamisesta vastaava johtaja Sami Komulainen kertoo.

Elisan 4G-verkko löytyy yli 290 kunnasta. Tammikuussa 2014 käyttöönotetuilla 800 MHz -taajuuksilla on rakennettu nopeita nettiyhteyksiä erityisesti haja-asutusalueille:

– Tuomme nopeat nettiyhteydet joka puolelle Suomea, esimerkiksi Lapissa 4G-verkkomme alueella asuu jo yli 83 % lappilaisista, Komulainen toteaa.

4G-verkon rakentamisen lisäksi Elisa on ottanut käyttöönsä uuden Carrier Aggregation -teknologian, joka mahdollistaa jopa 300 Mbit/s nopeudet 4G-verkossa. Uusia huippunopeita yhteyksiä on tällä hetkellä 15 paikkakunnalla, viimeisimpänä yhteydet tuotiin Vaasaan ja Seinäjoelle.

Näin saat nopeat 4G-yhteydet käyttöösi

  • 4G-verkon käyttämistä varten tarvitset 4G:tä tukevan puhelimen, tabletin tai mobiilireitittimen.
  • Sim-korttia ei tarvitse vaihtaa. 4G-palvelu lisätään vanhaan liittymääsi.  Tarvitset uuden sim-kortin vain, jos vaihdat operaattoria tai ostamasi uusi laite vaatii aiempaa pienemmän sim-kortin.
  • 4G-puhelin toimii myös 3G-verkossa. Laite valitsee aina parhaan yhteyden.
  • Kaikki tietokoneet ja tabletit saat yhdistettyä 4G-verkkoon nettitikun tai mobiilireitittimen avulla.
  • 4G-signaalia voi vahvistaa entisestään erillisellä lisäantennilla. Lisäantenniin voi tarvittaessa tilata asennuksen Elisan asiakaspalvelun kautta.

4G lyhyesti: 4G eli ns. neljännen sukupolven mobiilitekniikka on jatkoa jo laajasti käytössä olevalle 3G-tekniikalle. 4G-verkossa voidaan päästä jopa 300 Mbit/s siirtonopeuksiin. 4G-nopeuksia voi hyödyntää Elisan valikoimissa olevilla älypuhelimilla, tableteilla, reitittimillä ja nettitikuilla, jotka tukevat 4G-teknologioita ja käyttävät parasta saatavilla olevaa Elisan verkkoa. Elisan 4G-nopeudet ovat saatavilla jo yli 290 kunnassa. Jopa 300 Mbit/s nopeutta tukevia tukiasemia löytyy 15 paikkakunnalta. European Communications Engineering Oy:n riippumattoman tutkimuksen mukaan Elisan 4G-verkko on Suomen kattavin. Elisan verkko käyttää uusiutuvaa energiaa. Lisätietoja: www.elisa.fi/4G

Elisan testilaboratorio auttaa asiakkaita kehittämään entistä parempia mobiilisovelluksia

Elisan testilaboratorio auttaa yrityksiä tuomaan markkinoille entistä parempia mobiilisovelluksia. Testilaboratoriossa on mahdollista testata sovelluksia aidossa matkapuhelinverkossa jo ennen lanseerausta. Tämän vuoden alussa pilottikäyttöön avattu testiverkko on ainutlaatuinen Suomessa.

Internetin käyttö on siirtynyt pääosin tablet-laitteisiin ja matkapuhelimiin, yhä harvempi käyttää nettiä tietokoneella. Tämän myötä myös mobiilisovelluksista on tullut yrityksille entistä tärkeämpiä. Vaativille käyttäjille ei voi enää tuoda keskeneräisiä sovelluksia.

Internet of Thingsin eli asioiden ja esineiden internetin myötä testaamisen tärkeys korostuu entisestään. Tulevaisuudessa yhä kriittisemmillä aloilla ohjataan toimintaa sovellusten avulla. Laboratorio-olosuhteiden ansiosta häiriötekijät ja muuttujat voidaan helposti sulkea pois.

– Esimerkiksi liikenteessä ja terveydenhuollossa heti ensimmäisen version on toimittava, eikä virheisiin ole varaa. Testaaminen auttaa myös verkon kapasiteetin optimoinnissa, kun datamäärät kasvavat jatkuvasti ja verkko joutuu koville, Elisan teknologiajohtaja Kalle Lehtinen kertoo.

Alun perin Elisan omien sovellusten testaamiseen kehitetty testilaboratorio sai ensimmäiset yritysasiakkaansa, kun ohjelmistoyhtiö Futurice ja Elisa testasivat suomalaisen cleantech-yritys Enevon sovellusta. Enevo optimoi jäte- ja kierrätyslogistiikkaa täyttöasteen ennustemalleilla ja astioihin sijoitettaviin antureilla.  Enevon palvelun avulla täyttöastetta sekä paloturvallisuutta voidaan seurata etänä.

– Palvelu suunnittelee jäte- ja kierrätysautojen kuljettajille optimaalisen reitin etukäteen, ja opastaa kuljettajan perille. Reitit vaihtelevat tiheästi rakennetuista kaupunkialueista syrjäisiin maaseutuihin. Sovellusta käytetään ympäri maailmaa, joten verkon laatu ja saatavuus vaihtelevat reiteillä. Testaamalla pystymme varmistamaan erinomaisen käyttäjäkokemuksen asiakkaillemme silloinkin, kun verkot eivät toimi ongelmitta, Enevon teknologiajohtaja Pirkka Palomäki kertoo.

– Mobiilisovellukset ovat nykypäivänä yritysten liiketoiminnan ytimessä ja niissä liikkuu valtavia määriä dataa. Sovelluksia käytetään myös töiden tekoon, jolloin tietoturvan merkitys korostuu. Sovellusten testaaminen hallituissa olosuhteissa ja aidossa verkossa on välttämätöntä, Futuricen liiketoimintajohtaja Jussi Hacklin sanoo

Elisan testilaboratorion toivotaan yhdistävän erilaisia toimijoita ja auttavan uusien innovaatioiden kehittämisessä. Suomessa on erinomaiset lähtökohdat mobiilisovellusten kehittämiseen: mobiililaajakaistaliittymien määrä on maailman korkein suhteessa väestömäärään ja mobiilidataa käytetään verrattain paljon.